15 + 78 tuntia junassa: Venäjä ja Kazakstan

Matkani kohti Kiinaa on alkanut ja juttua junamatkoista riittää useammaksikin kirjoitukseksi. Tässä  lyhyesti matkasta Helsingistä Moskovaan sekä enemmän tarinaa siitä miltä tuntuu viettää reilut kolme vuorokautta junassa.

Helsingin ja Moskovan välisestä Tolstoi-junamatkasta ei ole paljoakaan mielenkertoista kerrottavaa. Juna oli äärettömän siisti, ja kakkosluokassakin jokaista matkustaa odotti eväspussi, jossa oli jopa suklaalevy. Yhtä vaunua kohden oli ruhtinaallisesti kaksi vessaa, josta toisesta löytyi myös suihku. Käsittämätöntä luksusta! Rajamuodollisuudet Suomen ja Venäjän välillä hoidettiin muutamassa minuutissa junassa.

Vietin Moskovassa vain yhden yön ja  jatkoin sitten Moskovan Paveletsin rautatieasemalta perjantai-iltana junalla Kazakstanin Almatyyn. Kiinan junamatkustamiseen tottuneena olin varautunut valtavan suureen rautatieasemaan ja pitkiin turvatarkastusjonoihin, joten yllätyin vain muutamia junalaitureita sisältävän aseman pienuudesta. Täytyy tosin huomauttaa, että Suomen mittakaavassa Paveletsin asema ehkä oli iso ja ruuhkainen, mutta Moskovan tapauksessa olin varautunut johonkin paljon suurempaan. Moskovassa on yhteensä yhdeksän rautatieasemaa, joista tämä ainakin oli selkeä ja ruuhkaton.

IMG_3328

Paveletsin rautatieasema Moskovassa

Olin varannut makuupaikan halvimmasta luokasta, jossa ei ole omia hyttejä vaan yksi vaunu on  yksinkertaisesti täynnä avonaisia looseja sänkylavereilla. Oma laverini, josta tuli varsin kotoisa tuon reilun kolmen vuorokauden aikana, oli vaunuun astuttaessa heti ensimmäisenä vasemmalla. Sijainnissa oli hyvät ja huonot puolensa, joista hyvänä voi mainita lyhyen matkan samovaarille sekä lyhyen matkan vessaan. Huono puolikin liittyy vessaan, sillä lähellä sijaitsevan vessan pystyi toisinaan myös haistamaan vähän turhankin hyvin.

Ensivaikutelmalta junasta oli kieltämättä rähjäinen ja haiseva. Omalle laverilleen piti levittää raidallinen kulunut patja ja tahrojen kyllästämä tyyny, jotka tuntuivat tahmeilta ja ikivanhoilta. Junaisäntä onneksi myöhemmin jakoi jokaiselle matkustajalle muovipussin, josta löytyivät puhtaat lakanat. Kuljetan itse mukana reissuilla aina myös silkkimakuupussia, jonka avulla ensin kurjalta tuntuvasta pedistä saa huomattavasti kotoisamman. Silkkimakuupussi oli pelastus Bangkokin hostellin hiekkaisessa sängyssä, kuten myös lukuisilla liian kylmäksi ilmastoiduilla bussimatkoilla.

Junaelämään tottui hyvin pian ja lyhyessäkin ajassa ehti muodostua tietynlaisia rutiineja. Täytyy todeta että olin aika onnellinen saadessani vain katsella ikkunasta maisemia, juodessa teetä ja lukiessa hyvää kirjaa (ja tähän väliin kirjasuositus; Rauli Virtanen – Reissukirja. Loisto opus reissuun ja muutenkin, Virtanen on uskomaton heppu!) Junassa oli pitkästä aikaa mahdollista olla raukeasti tekemättä mitään ja olin oikeastaan odottanutkin junamatkaa juuri tästä syystä. Reissua edeltänyt kesä oli koko ajan täynnä ohjelmaa, ja olin vielä Moskovan junaa edeltävänä päivänä töissä kesätyöpaikassani. Lähtö Suomesta oli perinteisen hektinen, kuten yleensäkin reissutyyliini kuuluu.

Vastapäisellä pedillä matkusti perjantai-illasta sunnuntaiaamuun saakka venäläinen Veronika, jonka kanssa oli mukava viettää aikaa siitäkin huolimatta ettei meillä ollut yhteistä kieltä. Veronika puhui minulle venäjää ja minä hänelle iloisesti englantia, jonka lisäksi hymyilimme ja osoittelimme asioita. Välillä on ihan hauskaa viettää aikaa ilman yhteistä kieltä, ja huomata kuinka paljon sitä kielimuurista huolimatta pystyy kommunikoimaan.

IMG_3346

Junavaununi tomera vaunuisäntä

IMG_3381

Veturi ja ensimmäiset vaunut junasta

IMG_3453

Nuoria kanssamatkustajia

“Mun passia on tarkastellut todella monta ukkoa. Aina ne selailee sitä tärkeänä, tuijottaa ja selittää jotain venäjäksi. En tajua koskaan mitään ja tyydyn hymyilemään. Toivottavasti rajalla kaikki sujuu hyvin.”

Moskovasta Almatyyn vievän rautatien rakennus aloitettiin Neuvostoliiton aikana, jolloin Venäjän ja Kazakstanin nykyistä rajaa ei ollut. Tämän vuoksi junarata nykyään koukkailee valtioiden rajalla poistuen ensin Venäjältä hetkeksi Kazakstanin puolelle ja pian taas takaisin Venäjälle. Venäjällä ollaan hetki kunnes taas palataan Kazakstaniin. Junamatkustajille tämä tarkoittaa lukuisia rajatarkastuksia ja matka-ajan pitenemistä. Varmistin etukäteen junalippuja ja viisumeja välittävästä matkatoimistosta, että Moskova-Almaty junamatkan voi tehdä Venäjän single entry viisumilla rajojen yli poukkoilusta huolimatta, mutta silti rajarumba vähän jännitti. Kazakstanissa Suomen kansalainen saa viettää ilman viisumia 15 vuorokautta, eikä maahan saapuessa vaadita poistumisen todistavaa lippua. Olin kuitenkin tyytyväinen että passistani löytyy myös Kiinan viisumi, jolloin kysyttäessä on helppo selittää olevansa matkalla Kiinaan.

Rajamuodollisuudet sujuivat pienestä jännityksestä huolimatta ilman ongelmia. Käytännössä juna seisoo paikallaan tunnista puoleen toista tuntia, jonka aikana vaunussa käy useita rajatarkastajia keräämässä passeja ja maahantulokaavakkeita sekä tutkimassa matkatavaroita. Kokonaan ilman jännityksestä hikoavia kainaloita en säästynyt, kun heti ensimmäisellä rajalla Venäjältä poistuttaessa univormupukuinen vartija astuu vaunuumme, katsoo minua ja tokaisee kuuluvasti: “Come with me!”. Olin varma että jotain on pielessä, kun vartija johdattaa minut junan eteiseen ja sulkee ovet. Sen jälkeen hän alkaa takeltelevalla englannilla selittämään, että hän yrittää opiskella englantia ja haluaa siksi puhua kanssani. Ensin pienen järkytyksen aiheuttanut kohtaaminen vaihtui varsin piristäväksi, vaikka tämä Alexander ei meinannutkaan ymmärtää miksi hänen asiansa selvittyään aloin nauramaan niin kauheasti. Hän olisi ehkä vähän voinut miettiä miten lähestyä auktoriteettia huokuvassa asussaan herkässä rajatilanteessa myöhään illalla. Oli kuitenkin hauskaa jutella ja miettiä kuinka erilaista elämää suhteellisen samanikäisinä elämme.

“Neljäs rajatarkastus. Katselen radanvarteen sidottua hevosta, joka kaluaa kuivaa pusikkoa. Passissa on kolme kertaa leimattuna Kazakhstan Border Control 28.8.2016 Tehokasta rajanylittelyä sanoisin.”

Koska olen onnellisesti saapunut Almatyyn, kaikilla rajoilla hommat sujuivat kohdaltani hyvin. Oli mahtavaa nähdä Kazakstanissa maaston muuttuminen, kun juna kulki ruohoaroilta pusikkoisempaan maisemaan ja siitä edelleen hiekkaa pöllyävään puoliaavikkoon ja lopulta vuoristoon. Muiden matkustajien tönöttäessä suhteellisen tyyninä paikoillaan, minä tuijottelin ulos riemastuneena uusista näkymistä ja seison haisevassa vessassa kuvaamassa avoimesta ikkunasta.

IMG_3403IMG_3435

 “Ilta on alkanut laskeutumaan ja vaaleanpunaiseksi värjääntynyttä taivaanrantaa vasten seisoo kameleita loputtoman aron tyhjyydessä. Pakko hymyillä.”

Seuraavassa osassa lisää junafiilistelyä ja juttua samankaltaista matkaa suunnitteleville sekä kaikki muu kiva minkä tästä kirjoituksesta unohdin. Bussimatka Kiinaan alkaa lähestymään ja olen kieltämättä innoissani paluusta Kiinaan. Samalla on kuitenkin ikävä jättää Almaty näin pian, sillä kaupunki ja sen ympäristöt vaikuttaa oikein kivoilta. Vaikeaa reissata uusiin paikkoihin, kun aina jää olo että pitää vielä palata ajan kanssa takaisin.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s